Ei sitä silloin nuorena koululaisena oikein edes tajunnut, että saamissani kommenteissa oli kyse kiusaamisesta. Tuolloin 1970-luvulla kiusaamiseen liittyvistä asioista ei puhuttu, joten muistikuvani ovat hatarat. Sitä vaan ns. ”tiesi” että on erilainen, että nämä haukkumakommentit oli vaan ikään kuin kestettävä. Nieltävä. Tavallaan ”hyväksyttävä”. Kun sitä nyt oli ”se hörökorvainen hurri”.
Tylyin palaute, minkä koskaan urani aikana olen saanut, sain Sotshin olympiakisoihin selostaessani naisten jääkiekkoa. Palaute kuului seuraavasti:”Vitun ruma kalju hörökorvainen onnellinen hurri. Lopeta se selostaminen heti. Hae vaikka töitä sotshilaisen homobaarin siivoojana. Terveisin…. NN.”
Kyllä tajuaa, että joo… olenhan minä kalju, hörökorvainen, onnellinen – ja hurrikin. Mutta että vielä ruma! Se sana meni syvemmälle. Sitä jäin peilin edessä vähän miettimään – olenko todella myös vielä kaiken lisäksi ruma!
Ulkonäköön kohdistuvat solvaukset menevät aika syvälle. Niitä ei vaan pidä viljellä. Piste! Kiusaamiselle minulta, näin jalkapallotermein, punainen kortti!