Näytin Instagram storyssa, miten kauheaa sotkua taapero sai aikaan ihan hetkessä. Itkin videolla, sillä tuntui, että en ole päivän aikana onnistunut missään.
Sain viestin, jossa ihmeteltiin, miten taaperomme ei kuuntele tai ymmärrä käskyjä. Viestittelijän mukaan hänen samanikäinen lapsensa ymmärtää ja tottelee. Hän totesi, että kotimme sotkuisuus ei ole normaalia ja että lapset eivät leiki levittämällä tavaroita. Hänen mukaansa kaikki paha olo, joka minulla oli sinä päivänä, johtui vain siitä, etten ole lapsilleni tarpeeksi läsnä. Hänellä ei omien sanojensa mukaan ole koskaan sotkuista kotia, joten ei muillakaan hyvillä äideillä voi olla.
Kiusaamistapaus levisi iltapäivälehtiin, joka omalta osaltaan toi paljon lisää negatiivisia palautteita. Sain kuulla, miten kahdeksan lapsen perheen kotona ei ole koskaan noin likaista, mitä meillä oli kuvien perusteella. Jotkut epäilivät, että kotimme sotku oli tekaistu vain kuvia varten, että ei sellaista sotkua voi oikeasti olla. Meidän lapsien mielenterveyttä epäiltiin, tai ainakin siitä huolestuttiin, koska koti ei ole aina tip top.
”Älä välitä mitä muut sanoo.” Tätä mantraa kuulee usein, kun tuo nettikiusaamista esiin. En halua välittää, mutta sattuu silti, kun inbox täyttyy viesteillä, joissa arvostellaan omaa toimintaa tai päätöksiä. Se vertaistuki mitä antaa ja saa muilta, se tunne, ettei olekaan yksin näiden ongelmien kanssa, on niin voimaannuttavaa.