Maaliskuun lopulla ulkoillessani tunsin pientä lämmön nousua, päänsärkyä ja kröhää. Olo huononi vuorokaudessa. Lääke laski kuumeen hetkeksi ja hikoilutti, mutta lämpö nousi pian uudelleen. Menetin ruokahaluni, makuaisti terävöityi ja jopa kahvin haju muuttui vastenmieliseksi. Yskä ja muut oireet pahenivat. Olin niin heikko, etten jaksanut itse kävellä, vaan minut piti kantaa portaita alas. Olin potenut tautia kotona 8 vuorokautta ja laihtunut 7 kiloa.
Ensimmäiset vuorokaudet sairaalassa olivat vaikeita. Valvoin yöt, nukkuminen ei onnistunut. Välillä itkin, kun en muuhun pystynyt. Lisähapen avulla happisaturaatio saatiin pidettyä 92-93 % tuntumassa. En pystynyt itse kävelemään edes vessaan. Istuessa yskimistä oli vaikea saada loppumaan. Tuntui kuin oksentaisin keuhkot ulos. Ajattelin, että olen valmis kuolemaan, jos sen aika on.
Pitkäperjantaina olin ollut sairaalassa viikon. Ajattelin paljon Jeesuksen rakkautta minua kohtaan. Olin tajunnut, miten heikko oma uskoni ja oma rukoukseni on. Tiesin että, minun puolestani rukoillaan. Kiitollisuus täytti mieleni. Tiedän, että olen aina vain yhden henkäyksen päässä Jumalasta.